Caminito Del Rey

Vain harvoihin kaupunkeihin matkustaa toistamiseen. Malagassa olen kuitenkin käynyt nyt jo kolmesti. Ensimmäisellä visiitillä vietettiin Karjalan Prikaatin teräksisen nyrkin timanttisen kärjen rantalomaviikkoa Fiestan aikaan, toisella kerralla odoteltiin päiväkausia vesipumppua vuoden -79 Bedfordiin ja nyt siis pysähdyttiin päiväksi tankkaamaan laivaa ja jaloittelemaan ennen kahden päivän seilausta kohta Teneriffaa.

Jo edellisellä kerralla olisin halunnut käydä kävelemässä Caminito Del Reyn kanjonireitin, mutta silloin lippuja ei ollut saatavilla, sillä rotkoon päästetään kerralla rajattu määrä porukkaa. Päiväretkelle lähdettiin siis turistibussilla suoraan satamasta, ja tunnin ajelun jälkeen oltiin perillä vuoristossa. Koska oli sunnuntai, oli mestoilla melkoisesti väkeä.

Aikanaan Caminito Del Reyn vuorenseinämiä kulkevaa reittiä kuvattiin maailman vaarallisimmaksi, mutta useiden kuolemantapausten takia koko polku suljettiin ja vuosia myöhemmin tilalle rakennettiin teräsvaijerein ja aidoin suojattu kävelysilta. Nyt kaikki oli vähän turhankin helppoa, eikä fyysistä tai henkistäkään haastetta juurikaan ole.

Maisemat ovat seitsemän kilometrin reitillä toki upeita, ei siinä mitään, mutta kun kokemuksen pääsee jakamaan muutaman sadan meuhkaavan italialaisen kanssa, kärsii autenttinen luonto-kokemus hieman. Koska reitti on kapea, niin monesti joutui odottelemaan että edessä olijat saavat selfiebelfiensä otettua että pääsi itse jatkamaan matkaa. Paras aika suunata mestoille voisi olla aikaisin aamulla keskellä viikkoa, ei sunnuntai-iltapäivänä niinkuin me. Sisäänpääsy puistoon näytti maksavan kymmenen Euroa, ja tuon hinnan olisi maksanut mielellään. Nyt maksoin bussikuljetuksineen laivayhtiölle sen verran enemmän, etten kehtaa edes kertoa. Seuraavaksi vietetään taas kaksi päivää laivalla ennenkuin ollaan aina jännittävällä Teneriffalla.

Ensitunnelmia risteilylaivalta

Jo muinaiset roomalaiset olivat riittävän uhkarohkeita yrittämään Atlantin ylitystä laivalla. Silloin ei tiedetty mitä toisella puolen merta odottaa, ja ainakin Kolumbus luuli etsivänsä Intiaa. Kolumbuksen tavoin myös minä matkustan uudelle mantereelle italialaisella aluksella.

Costa Cruises-yhtiön saatatte muistaa kapteenista joka tarinan mukaan halusi näyttää Moldovalaiselle prostituoidulle miten risteilylaivalla tehdään käsijarrukäännös, ja epähuomiossa pamautti Costa Concordiansa kareille jossain Italian rannikolla. Nyt alla on Costa Pacifica ja määränpäänä siis Martiniquen saari itäisellä Karibialla.

500 vuotta sitten matka yli Atlantin oli täynnä vaaroja kulkutautien, myrskyjen ja merirosvojen vaaniessa matkaajia, eikä moni merimies ikinä nähnyt määränpäätään. Viimeiseksi matkaksi saattaa monelle matkustajalle jäädä myös tämä Atlantin ylitys. Ei siksi että miehistö nousisi kapinaan, tai että merirosvot valtaisivat laivan, vaan monet laivan käytävillä haahuilevat seniorikansalaiset näyttävät karanneen laivalle vanhainkodista.

Risteilyn on määrä kestää 12 päivää pysähtyen lähtökaupunki Marseillen jälkeen Malagassa, Teneriffalla ja Barbadoksella. Kanssamatkustajat tuntuvat olevan enimmäkseen Saksasta,  Ranskasta ja Italiasta. Risteilyn hintaan kuuluu hytti ja ruoat, mutta juomat täytyy maksaa erikseen. Kun eilen illallisella kyselin pöytäseurueen kokeneemmilta ristelijöiltä että mitä kaikkea listalta saa tilata, vastasi hän että sen kun tilaat vaikka koko nelisivuisen listan. Ja jos kehen, niin hintatietoiseen saksalaiseen eläkeläiseen lienee tässä asiassa luottaminen. Aamiainen ja lounas toimivat puhvettiperiaatteella, ja niissä voi halutessaan käydä vaikka useamman kerran päivässä, tai syödä lounaaksi pelkkiä jälkkäreitä. Vaikuttaisikin siis siltä että uuteen maailmaan päästessämme laiturille lyllertää vähintään 95-kiloinen Amerikan valloittaja.

Jos ihmettelette että miten ihmeessä Jussilla on tällaiseen varaa, niin selitys on tässä. Yleensähän risteilyt pörräävät jollain tietyllä alueella pysähtyen uudessa satamassa joka aamu. Kesäisin monet laivat ovat Itämerellä, syksyisin Välimerellä ja talven tullen paikallisen hurrikaanikauden päätyttyä ne siirretään Karibialle. Koska laivayhtiö ei halua ajella näitä pitkiä siirtoajoja tyhjinä, myy se niille lippuja lähes pilkkahintaan. Esimerkiksi itse maksoin tästä matkasta noin 300 euroa, mikä tekee päivähinnaksi kokonaiset 25 egeä. Ei huono hinta ottaen huomioon että suklaakakkua saa hakea lisää niin monta kertaa kuin haluaa.

Välisatamiin saavutaan siis aamuisin, ja illalla laiva jatkaa matkaansa. Huomenna olemme ensimmäisessä kohteessamme Malagassa. Koska kaupunki on jo entuudestaan muutamalta reissulta tuttu, olen tehnyt niinkuin kunnon risteilymatkustajan kuuluu, ja varannut paikan ryhmämatkaretkelle.

24 tuntia Marseillessa

Isot laivat lähtevät isoista satamista. Marseillessa on iso satama, ja sieltä minunkin ison laivan piti lähteä. Ennen lähtöä minulle jäi kuitenkin vuorokausi aikaa tutkia tätä Ranskan suurinta satamakaupunkia.

Ranskalaisten ruokailuajat ovat maan suurin mysteeri, ja tuntui siltä että itsellä kun on nälkä niin ravintolat on kiinni. Onneksi Mäkkärit ja Burger Kingit palvelevat kellon ympäri, ja niistä saa paikallista perinneruoka eli ranskanperunoita. Marseillessa yövyin halvassa hostellissa, ja sieltä kun oli muutakin porukkaa menossa Olympique Marseillen Eurooppa-liigan peliin, niin päätettiin mennä stadikalle pubin kautta.

Muutaman tuopin jälkeen huomattiin että tässähän alkaa olla kiire jos meinaa ehtiä peliin. Sitten vielä joku keksi haluta juustohampparia, joten ennen metroon hyppäämistä käytiin vielä Mäkkärissä härväämässä. Marseillen metrossa on 2 linjaa, joten sillä on hankala idiootinkaan eksyä. Lopulta stadikalla oltiin kymmenisen minuuttia pelin alkamisesta, mutta tuskinpa missattiin mitään tärkeää.

dav

Eikä oltaisi missattu vaikka oltaisiin tultu vasta yliajalla. Vierailija Red Bull Salzburg oli jo varmistanut lohkovoiton, ja Marseillekin riitti jatkoonpääsyyn tasapeli. Ja silloin kun on kaksi porukkaa jolle tasapeli on ok tulos, niin peleissä ei yleensä hirveästi tapahdu. Huolimatta 0-0 loppuluvuista pössis Marseillen fanipäädyssä oli kivan äänekäs. Salzburgin Punainen Härkä on sponsorinimineen niin vastenmielinen seura, etten soisi sitä kenenkään kannattavan. Toisaalta käytiinhän mekin silloin Belgiassa asti Team Teho-sportin peliä katsomassa.

Seuraavana päivänä oli vielä ennen laivan lähtöä kivasti aikaa nähtävyyksien kiertelyyn. Menimme samaan pubiin kuin edellisenä iltana. Norjalaisen lyhytelokuvaohjaajan kanssa seitinohuita ranskalaistyyppisiä ottaessamme aika lensi, ja yhtäccii olikin kiire laivaan.

dav

Marseillesta näin siis kaksi monikansallista hampurilaisravintolaa, yhden englantilaispubin ja yhden huonon futispelin. Onnistunut vierailu sanoisin.

Startti!

Tervehdys juustopäät! Huonekalut ja Teema-astiastot on taas roudattu varastoon ja vaihtokalsarit ja muu tarpeellinen sullottu rinkkaan. Muutaman kerran aiemmin on jäänyt tämä bloggailu kesken, kun on reaalimaailman juossut viikkokausia kirjoitettua edellä. Nyt ajattelinkin ottaa taiteellisen vapauden ja unohtaa kronologisen aikakäsityksen. Ja jos koen tarvetta, niin kirjoittelen muistakin päässä pyörivästä aiheista. Yksin kun reissaa, niin jää kivasti aikaa kelalla kaikenlaista.

Starttailin muutama päivä sitten Nizzasta. Kaupunki on nätti ja kahviloissa on kiva istuskella, mutta ei siitä kauheasti särmää löydy. Toisaalta pelkästään se että muutaman kuukauden tauon jälkeen tarkenee hengailla ulkona tuntuu todella hyvältä.

Monacossakin kävin päiväreissulla, sillä pitäähän siellä vierailla että saa taas ruksittua yhden maan yli listasta. Nizzasta Monacoon pääsee näppärästi paikallisjunalla, joka ei montaa euroa kustanna. Kimiä tai edes Erkki Mustakaria ei näkynyt, mutta hienoja autoja ja tyylikkäitä ihmisiä oli ihan kiva bongailla. Tuleehan siellä kieltämättä vähän alipukeutunut olo, vaikka olinkin laittanut päälle oikein kauluksellisen paidan. Muutama Formuloista tuttu mutka ja kadunpätkä piti tottakai bongata, ja yllättävää oli huomata kuinka kapeita ne kisoissa ajettavat kadut oikeasti ovat.

Kun ei tällainen landepaukku niin isoista kaupungeista välitä, niin otin junan sisämaahan ja vuoristoon. Radan päätepisteestä löytyi Digne Les Bains-niminen pikkukaupunki. Kesällä täällä lienee enemmänkin väkeä, kun näin joulun alla porukka taitaa suosia enemmän Välimeren rantakaupunkeja. Kylän laitamilta lähtee ympäröiville vuorille muutamakin vaellusreittejä, ja pikkupakkasessa lyhyempiä on auringonpaisteessa oikein nautinnollista laahustaa. Useamman päivän setit ja korkeammat huiputukset eivät kuulemma näihin aikoihin ole hyvä idea, kun ylhäällä vuoristossa on jo ihan huolella lunta. Olen aina tykännyt näistä vuoristokylistä enemmän kuin rantakekeilykohteista, ja täälläkin olisi mielellään viihtynyt useampiakin päiviä.

Huomenna aamulla täytyy kuitenkin jatkaa matkaa kohti Marseillea, sillä perjantaina lähtee laiva, ja se laiva seilaa kohti Karibian lämpimiä ja kirkkaita vesiä. Rinkkaan on ladattu kilokaupalla kirjoja pitkää laivamatkaa varten, mutta toivotaan että paatista löytyy muutakin viihdykettä.