Startti!

Tervehdys juustopäät! Huonekalut ja Teema-astiastot on taas roudattu varastoon ja vaihtokalsarit ja muu tarpeellinen sullottu rinkkaan. Muutaman kerran aiemmin on jäänyt tämä bloggailu kesken, kun on reaalimaailman juossut viikkokausia kirjoitettua edellä. Nyt ajattelinkin ottaa taiteellisen vapauden ja unohtaa kronologisen aikakäsityksen. Ja jos koen tarvetta, niin kirjoittelen muistakin päässä pyörivästä aiheista. Yksin kun reissaa, niin jää kivasti aikaa kelalla kaikenlaista.

Starttailin muutama päivä sitten Nizzasta. Kaupunki on nätti ja kahviloissa on kiva istuskella, mutta ei siitä kauheasti särmää löydy. Toisaalta pelkästään se että muutaman kuukauden tauon jälkeen tarkenee hengailla ulkona tuntuu todella hyvältä.

Monacossakin kävin päiväreissulla, sillä pitäähän siellä vierailla että saa taas ruksittua yhden maan yli listasta. Nizzasta Monacoon pääsee näppärästi paikallisjunalla, joka ei montaa euroa kustanna. Kimiä tai edes Erkki Mustakaria ei näkynyt, mutta hienoja autoja ja tyylikkäitä ihmisiä oli ihan kiva bongailla. Tuleehan siellä kieltämättä vähän alipukeutunut olo, vaikka olinkin laittanut päälle oikein kauluksellisen paidan. Muutama Formuloista tuttu mutka ja kadunpätkä piti tottakai bongata, ja yllättävää oli huomata kuinka kapeita ne kisoissa ajettavat kadut oikeasti ovat.

Kun ei tällainen landepaukku niin isoista kaupungeista välitä, niin otin junan sisämaahan ja vuoristoon. Radan päätepisteestä löytyi Digne Les Bains-niminen pikkukaupunki. Kesällä täällä lienee enemmänkin väkeä, kun näin joulun alla porukka taitaa suosia enemmän Välimeren rantakaupunkeja. Kylän laitamilta lähtee ympäröiville vuorille muutamakin vaellusreittejä, ja pikkupakkasessa lyhyempiä on auringonpaisteessa oikein nautinnollista laahustaa. Useamman päivän setit ja korkeammat huiputukset eivät kuulemma näihin aikoihin ole hyvä idea, kun ylhäällä vuoristossa on jo ihan huolella lunta. Olen aina tykännyt näistä vuoristokylistä enemmän kuin rantakekeilykohteista, ja täälläkin olisi mielellään viihtynyt useampiakin päiviä.

Huomenna aamulla täytyy kuitenkin jatkaa matkaa kohti Marseillea, sillä perjantaina lähtee laiva, ja se laiva seilaa kohti Karibian lämpimiä ja kirkkaita vesiä. Rinkkaan on ladattu kilokaupalla kirjoja pitkää laivamatkaa varten, mutta toivotaan että paatista löytyy muutakin viihdykettä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *