Se paskempi päivä

Aina tää ei oo herkkua. Oon yrittäny tänään järjestää itelleni kyytiä tossa lähellä olevaan kansallispuistoon, mutta kukaan koko kaupungissa ei puhu englantia. Ei hotellissa, ei turisti-infossa, ei niissä parista matkatoimistossa missä kävin. Itse asiassa edellisessäkään kaupungissa en tavannu yhtä ainutta englanninkielentaitosta. Siitä on nyt kohta viikko, kun oon jutellut kenenkään kanssa, oma portugalin kielitaito kun on kiitos, näkemiin ja numerot yhdestä kymmeneen.

Etenkin tänään on ollut sellanen olo että onko tässä matkustamisessa mitään järkeä, kun yhtä hyvää päivää kohden on välillä kolme huonoa. Periaatteessa tää Carolina, missä nyt olen on ihan symppis ja rauhallinen paikka, ja porukka kyllä on ystävällistä ja yrittää kontaktia. Mutta kun yhteistä kieltä ei vaan ole, niin sitä tulee vaan kiukkuseksi ja haluaa entistä vähemmän olla tekemisissä kenenkään kanssa. Ja mitä vähemmän on tekemisissä kenenkään kanssa, niin sitä eristäytyneempi olo on.

En tunne itseäni yksinäiseksi jos oon jossain Lapin tunturissa tai umpimettässä eikä missään näy ketään, koska siellä kuuluukin olla ilman muita ihmisiä. Mutta jos olet sadantuhannen ihmisen kaupungissa, etkä tunne sieltä ketään, eikä kukaan tajua sanaakaan mitä puhut, niin siinä on välillä ihan hiton orpo olo.

Huomiselle sain nyt ehkä säädettyä itselleni auton ja kuskin. Tai ehkä kaveri tajusi väärin mun piirustukset ja ilmestyykin vasta ylihuomenna. Tällä hetkellä ihan sama.

2 vastausta artikkeliin ”Se paskempi päivä

  1. Olenkin ehtinyt kaipailemaan eskobaarin jonnyn reissukertomuksia. Loistavaa settiä kuten aina! Kyllä ne paremmat päivät sieltä taas esiin marssivat. Lippu korkealla ja jatkahan kirjoittelua, niin saa täällä pakkasessa hajoilla ja kuluttaa työaikaa juttuja lukien.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *