Hippejä vuoristossa

Yleensä olen viihtynyt hyvin “viimeiset 20 kilsaa pitää mennä maastoautolla”-paikoissa. Foorumeita ja Wikitraveleita lukiessani bongasin Vale de Capao nimisen laakson Chapada Diamantinan kansallispuistossa, ja päätin saman tien pyyhkäistä paikalle.

Matka sieltä Carolinasta, jossa turhauduin kun kukaan ei puhunut englantia, kesti melkein kolme vuorokautta välillä yöbussissa, välillä matkan varrella nukkuen. Brasilialaiset pitkänmatkanbussit osoittautuivat mukavaksi tavaksi matkustaa, kunhan vaan ensin saa löydetyä kymmenistä firmoista just sen joka ajelee haluamaasi kaupunkiin.

Viekä viimeinen pätkä punaruskealla pöllyävällä hiekkatiellä, ja oltiin perillä muumilaaksossa. Paluukyytiä odottamassa norkoileva rastatukkaporukka oli kuin näky suoraan Puntalarokin porteilta päätöspäivältä, kun festarialue on jo suljettu.

Laakso on vanhaa timanttikaivosaluetta, mutta timanttien louhiminen kiellettiin kun alueesta tehtiin kansallispuisto. Nyt paikalliset pyörittävät majoitusbisnestä ja kaikenlaisia pikkukauppoja ja rafloja lähinnä brasilialaisille turisteille. Ehkä taloja jäi paljon myös tyhjilleen, ja niihin sitten muutti kaikenlaista vaihtoehtoporukkaa luonnon rauhasta nauttimaan.

Suoraan kylältä lähtee useampi vaellusreitti, ja niitä olen täällä muutaman päivän nyt kolunnut. Hermo lepää aina vuoristokylissä ja täällä on kivasti muita reissaajia juttuseuraksi. Tänään puhuin jopa ensimmäistä kertaa suomea muutamaan kuukauteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *