Martinique

Risteilylaiva oksensi matkustajansa ulos Fort de Francessa eli Martiniquen pääkaupungissa. Martinique kuuluu Ranskalle, eli täällä maksetaan Euroilla ja puhutaan emämaan kieltä. Täällä edullisin tapa majoittua on Airbnb eli yksityisten ihmisten vuokraamat kämpät ja huoneet. Ensimmäisiksi öiksi olin varannut veranna+riippumatto-kombon Anse A l’Anesta. Käsittämättömiä ääntää muuten nämä ranskankieliset paikannimet. Ensimmäinen yö meni sammakoiden ja lintujen ääniin vähän väliä säpsähdellen, mutta äkkiä ulkona nukkumiseen taas tottui.

Saaren eteläpuolelta löytyivät parhaat hiekkarannat, ja ensimmäiset päivät tuli pötköteltyä biitsillä välillä uimassa ja snorklailemassa käyden. Kertoivat että hyvällä säkällä olisi saattanut nähdä isoja merikilpikonniakin. En nähnyt. Turisteja pööpöili etelän uimarannoilla paljon, mutta roinakauppiaita ja muita vipeltäjiä ei riesana ollut.

Parin päivän rantalomailun jälkeen otin bussin pohjoiseen, mistä löytyy Martiniquen korkein vuori Mount Pelee. Tulivuori purkautui viimeksi noin sata vuotta sitten tappaen koko lähikylän 30000 ihmistä yhtä juoppoputkaan heitettyä raggaria lukuun ottamatta. Vuoren huipulle meni myös merkattu vaellusreitti, jonka kävin jouluaaton tuulessa ja vesisateessa rämpimässä läpi. Näkyvyys pilvien keskellä oli maksimissaan muutaman kymmentä metriä, ja vesisade tuntui välillä satavan alhaalta ylöspäin kastellen varomattoman kivespusseja myöden. Majatalolla pyöri myös muuta reissaajaa, joten aattoillan paransimme maailmaa paikallista rommia maistellen.

Pelottelivat internetissä että Martiniquella ei pärjää ilman vuokra-autoa. Busseja toki kulkee, mutta vain muutaman tunnin välein ja ainoastaan valoisan aikaan. Liftaaminen on kuitenkin naurettavan helppoa ja monet paikallisetkin tuntuvat liftaavan paikasta toiseen. Le Morne Rougesta tulivuoren kupeesta pääsinkin siis takaisin rannikolle peukalokyydillä. Eikä joulupäivänä julkinen olisi kulkenutkaan. Sainte-Marieen tultuani tajusin että mikään ravintola tai kauppa ei olisi tänään auki, joten joulupäivän ateriani oli Shelliltä ostetut Pringelsit ja pari reppuun unohtunutta omenaa.

Täällä majailen vanhassa siirtomaakartanossa sokeriruoko- ja banaanipeltojen laidalla. Aamupäivällä kävin kylän rommitehtaassa museo- ja maistelukierroksella. Tislaamoja täällä Martiniquella on kuulemani mukaan 11 ja paikallisten mukaan martiniquelaisesta rommista tekee maailman parhaan valmistustapa jossa rommi valmistetaan suoraan puristetusta sokeriruo’sta eikä sokeritehtaiden prosessijätteestä kuten suurten tislaamoiden rommit.

Tykkäilen isosti Martniquen ja sen ihmisten leppoisasta asenteesta, mikä lienee tyypillistä pikkusaarille ympäri maailman. Miinusta saa kuitenkin saaren korkea hintataso. Huomenna pitäisi vielä hilata itsensä takaisin pääkaupunkiin yhdeksi yöksi ennen lentoa muille seuduille. Hyvää joulua eli joyeux Noel vaan kaikille!